tiistai 5. maaliskuuta 2019

Virtasten ystävänpäivädisko

Jokavuotiseen tapaan järjestimme opistolla Virtasten ystävänpäivädiskon torstaina 14.2.2019. Diskoa edeltävinä päivinä valmistelimme diskotapahtumaa eli pussitimme irtokarkkeja ja sipsejä sekä järjestelimme paikkoja. Diskobiisitoivelistan olimme lähettäneet DJ:lle jo aiemmin, joten diskossa soikin kaikki maailman parhaat biisit eli esimerkiksi Jari Sillanpään Eero, Robinin Boom Boom Kah ja Basshunterin Boten Anna. Olimme myös harjoitelleet Little Bigin Skipidi-biisin tanssimista ja diskossa pääsimmekin tanssimaan sitä.

Tanssijoita tuli Kokkolasta sekä esimerkiksi Kannuksesta, Halsualta ja Himangalta siten, että oman väen lisäksi diskossa oli melkein kaksisataa tanssijaa, joten meno oli aivan mahtava! Seuraavana kommentteja Virtasilta:

JM: Kiva diskopäivä! Me tanssittiin, syötiin sipsejä ja tanssin J:n kanssa. Näin tuttuja siellä. Oli hauska nähdä tuttuja kavereita.

HS: Mä näin T:n siellä ja sitten mä näin O:n. Mä ostin poppareita, limskaa ja muuta herkkuja. Sitten mä tanssin T:n ja MH:n kanssa. Oli mukava ja tykkään.

JA: Bileitä, hauska ja kavereita. Kaunista oli, seurustella. tanssimassa J:n kanssa. Iloinen, hauskaa mulla oli, munkki hyvältä maistui, juotiin limsaa, jaffa appelsiini. Ihastunut, punainen ranneke.

KK: Oli kiva tanssia ja en voittanut herkkukoria. Sitten olin diskojärjestelyissä mukana. Laitoin sydämiä seinille. Mä söin sipsejä, limsaa ja yhen donitsin ja munkin ja kahvin. Oli hyvää musiikkia. Maksoin euron arvasta enkä voittanut. Skipidi ja vihreä ranneke.

AH: Oli ihan hyvä. Yksi toivekappale tuli. Muuten hyvät tanssit. Oli muuten hyvä tanssia, mutta Robinia tuli liikaa.

SK: Tuli lempikappaleita. Söin karkkia ja join limsaa. Tanssin koko ajan. Näin tuttuja kotoa.

TK: En tykännyt diskosta. En tykännyt DJ:stä. Tykkäsin ystävistä, munkista ja I:n kanssa tanssimisesta.

MP: Tanssin, ja Keinutaan-kappale kuului. Ostin puffetista suklaapatukan ja arvan. Se oli oikein hyvä. Olen suomalainen -lempikappale tuli.

JK: Se oli mukavaa. Valmistelin diskon järjestelyitä. Koristelin salia. Tanssin tyttöjen kanssa. Kävin ostamassa puffetista herkkuja. Sitten mä kävin donitsilla ja kahvilla. Sitten mä kävin munkilla ja kahvilla.

VK: Hyvä disko ja tanssittu siellä. Ostin arvan ja karkkipussin. Tanssittu paljon. Ja tanssin A:n ja I:n kanssa. Hauskaa oli!




perjantai 30. marraskuuta 2018

Virtasten sirkusviikko

Sirkusviikolla meillä oli opettajana Sara Airola. Pyöritettiin lautasia ja vanteita. Huivilla tanssittiin ja palloja heiteltiin ja pallo piti olla pään päällä. Ja jokainen sai esittää oman ohjelmanumeronsa. Meillä oli hauskaa!

Osa Virtasista oli sirkusviikolla yötä opistolla. Meillä oli peli-ilta, liikuntahetki, sauna- ja herkkuilta ja torstaina oli disko. Ja perjantaina oli sitten kotiinlähtö.

J.M.: Mä oli saunassa ystävien kanssa, H:n ja N:n kanssa. Torstain diskossa mä tanssin A:n kanssa. Lautasilla mä tein J;n kanssa ja me tehtiin yhessä esitystä. Liikunnassa me pelattiin sitä curlinkia ja sählyä.

M.H.: Oltiin yötä. Heiteltiin huiveja ja palloja.

M.P.: Katsokaa sirkuskulkuetta! Huiveilla jonglööriä ja tehtiin akrobatiaa.

N.K.: Huiveilla heilutettiin ja renkailla keinuttiin. Isolla varjolla heitettiin huiveja ja palloja. Herkkuiltana syötiin lounas ja saunottiin ja tanssittiin. Saunan jälkeen syötiin herkkuja ja J tuli yövalvontaan. Ja ennen joulua mä tuun taas ja oon kaks yötä.

K.V.: Mulle jäi mieleen, että heittelin huiveja ilmaan ja otin kiinni vuorotellen. Se oli ohjelmanumerona mulla. Vuorotellen heittelin myös kahta pientä palloa. Ja pyörittelin kahta vannetta kummankin käden ympärillä. Loppuarviona aion tulla yökouluun tänne.

J.V.: Se oli siellä sirkusviikolla... Mää sillä kepillä pyöritin lautasia ja oli mulla kaks huivia. Niitä heitettiin ilmassa.
















keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Virtasten Halloween-disko

Kälviän opistolla oli Halloween-disko keskiviikkona 31. lokakuuta. Virtaset koristelivat studion Halloween-koristeilla. Koristeina oli kummituksia, lepakoita, luurankoja, kurpitsoita, hämähäkkejä ja viirinauhoja. Aamupäivän tunnilla keksimme hauskan Halloween-tarinan. Ruokailun jälkeen juhlaväki pukeutui Halloween-asuihin: joukossa oli mm. kummitus, pelle, puupää, takapiru, vanki, yön keiju ja noita. Sitten leikimme karkki ja kepponen -leikkiä, minkä jälkeen oli disko. Oli tosi kivaa tanssia ja oli jännittävä tunnelma. Luokassa oli tarjolla paljon kaikenlaisia herkkuja.

Seuraavassa opiskelijoiden kommentteja Halloween-päivästä:

J.A.: Bileitä, hauskoja bileitä. Tykkää minusta, ihastunu..on J ihastunu. J kädestä kiinni.

A.L.: Oli iso ääni sieltä stereoista. Oli hyviä herkkuja ja oli aika hauska tanssia. Ja sitten se oli hauska, kun lopetettiin..että jalat oli niin väsyneet, että piti lopettaa - liika on liikaa.

K.L.: Siinä oli hyvät ne tanssijutut ja lepakot. Ja herkut ja disko jäi mieleen.

V. K.: Kaikki oli kivaa. Ja herkkuja syötiin ja oli kiva tanssia ja kaikkea. Ja oli eksoottinen meininki koulussa.

S.K.: Diskossa oli hyvät hämähäkit. Minä tanssin koko ajan ja välillä kalastelin A-avustajaa.

J.V.: Jäi mieleen karkit ja musiikki. Mulla oli poskessa arven kuva.

M.H.: Oli kiva koristella se paikka..se huone. Oli kiva tanssia, mutta mä en tykänny siitä ku katoin liikaa siihen valoon. Oli kiva tanssia opiskelijoitten kanssa.

J.M.: Musta oli kiva syödä herkkuja yhessä luokassa. Kiva tanssia J:n kanssa, käsi kädessä. Ja tarkeä ihminen on myös J. Ja J:llä oli hauska naamio.

J.P.: Meillä oli hyvä fiilis muutenkin ja meillä on ollu hyvä fiilis tässä ryhmässä. Mä tykkään paljon näistä kavereista. Mulla tuli hiki siinä kun mä tanssin - oli kiva jorata! Kokonaisuutena oli mahtava!

M.P.: Me oltiin musiikissa sen kanssa ja tanssittiin. Ja karkkia söin vähäsen. Sain I-avustajalta karkin. Se oli kivaa!















keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Syksyn hoivamaatilaviikot

Syyskuun kaksi viimeistä viikkoa Virtaset opiskelivat hoivamaatilajaksolla Keski-Pohjanmaan maaseutuopistolla, Kannuksessa. Seuraavassa Virtasten mietteitä ja kuvia jaksosta:

O.T.: Olihan se ihan kiva,tykkäsin. Oli ihania rotat,puput, marsut ja koirat. Sai olla vihreän rekan kyydissä. Opiskelitytöt oli ihania ja ihan mukavia ja tykkäsin olla niiden kanssa tekemisissä. Se oli ihan siistiä ja tykkäsin. Antaisin viisi tähteä.

J.A.: Tykkäsin lehmän harjauksesta, navettassa tykkäsin olla. Saha, korvakuuloke, sika saparo, koiria ja häntää heiluttaa.

A.L.: Ihan hyvä, lehmistä tykkäsin, pupuista ja rotista tykkäsin. Ihana oli olla siellä ja saisi olla useammin siellä. 

S.K.: Tykkäsin koirista, tykkäsin traktorilla ajaa ja ajoin kolme kierrosta peräkkäin, navetassa haisi, tykkäsin tehdä navetassa töitä, tykkäsin kun rotat meni niskaan, tykkäsin katsella kilpikonnia. Haluan uudestaan sinne.
T.K.: Tykkäsin olla siellä, pullapäivä oli mukava, söin kinuskipullan, tykkäsin kaikista eläimistä. 

V.K.: Tykkäsin maatilaviikosta mutta liian lyhyt aika olla siellä.

Kaikki tykkäsivät pullapäivästä ja parasta oli, kun ruuan jälkeen sai heti kahvia, teetä tai kaakaota. Ja jännää oli, että Kannuksessa lampaatkin käyvät lenkillä ja koirat käy ihan omassa dobo-jumpassa :)


















torstai 29. maaliskuuta 2018

Pääsiäsen toivotukset

Hei taas pitkästä aikaa!
Tänään puhuttiin mitä asioita kuuluu pääsiäiseen. Mieleen tuli monia asioita.

Pääsiäisenä tulee trullit ja pääsiäisenä trullit virpoo. Sitten mennään pääsiäiskokolle. Mämmin syönti, se kuuluu pääsiäiseen.

Kananmunat keitetään ja valkoista kastiketta, maitoastiketta.

Pasha on hyvää pääsiäisenä ja pääsiäiskarkit.

Pääsiäiskokko. Pususillan tyköä kävelen. Mää kuulin, että siellä saa ostaa makkaraa. Ja arpoja kuulemma saa ostaa. Meinaan ostaa makkaraa ja arpoja.

Mämmi ja ne kaikki tulee syötyä. Kokko oli tärkeä ainakin maalla. Nytkin menen kokolle. Kokolle mennessä oli niin märkää niin talvisaappaat vähän meni veteen. Aina ennen oli niin mukava porskuttaa. Klo. 19.00 Halkokarilla on kokko.

Jäähallin tykönä on kans kokko. Vanha jäähalli, missä ne pelaa jääkiekkoa. Näin, että siihen oli laitettu risuja.

Pääsiäistrullit. Ne tulee virpomaan lauantaina. Olen ostanut trulleille pääsiäismunia.

Menen siskolle nyt pääsiäisenä. Käydään kaupassa sitten. Ostan sitten munia ja irtokarkkeja ja sipsipussi pitää ostaa nyt pääsiäiseksi. En tiedä mennäänkö kokolle ollenkaan.

Minä ainakin meen käymään äitillä ja sitten minä meen käymään veljellä nyt pääsiäisenä, kun sinne tulee pikkuisia lapsia, kaksi pientä lasta. Veli on luvannu.

Pääsiäissauna kuuluu pääsiäiseeen. Siellä kellarissa se on.

Lampaanliha. Pääsiäisenä laitetaan lammasta. Pannaan uuniin ja paistetaan. Sitten tehdään ruskea kastike ja pannaan kerma siihen. Miten haluaa.

Käydään lenkillä pääsiäisenä ja syömme suklaamunia.

Ehtoollinen, pappi jakaa ehtoollisen. Meille kotiin tulee aina pappi ja se jakaa meille kaikille aina ehtollista ja semmoinen pyöreä leipä annetaan.

Itä -Suomessa ja Tampereesta alaspäin kuuluu siihen pääsiäisperinteeseen, että virvotaan Palmusnnuntaina. Keski-Pohjanmaalla virvotaan pääsiäislauantaina, enää muualla ollenkaan.

Lapsuusmuistoja pääsiäisestä ja muustakin: 

Oon ollu kokolla Lestijärvellä. Mentiin kelkalla. Siellä oli kokko. Näky oikein tuvalle, kun se kokko palo. Oli oikein pimeä vielä. Pääsiäisenä olin rulliamassa. Sitten minä sain aika paljon kassiin. Muistan, mulla oli punainen kassi. Ja sitten käytiin yhessä paikassa, saatiin 5 markkaa. Äiti ei tykänny oikein kun me hypättiin joka paikkaan. En kyllä enää lähde, en kehtaa enää kulkee.

Ennen vanhaan poltettiin autonrenkaita. Vanhoja auton renkaita poltettin. Tuli hirvee haju ja musta savu, jos sinne päin tuuli. Jos sinne päin tuuli, oli kaikki savussa, oli hirveen haju kaikissa vaatteissa. Enää niitä ei saa polttaa, se on myrkkyä.

Mää muistan lapsuudesta, silloin kun olin pieni tyttö. Kuljin kaupungille ja näin näyteikkunan läpi eläviä pääsiäistipuja. Minä jäin niitä kattomaan. Ne oli ihan eläviä. Minäkin olin trulli lapsena. Vesivärillä maalattiin poskiin punaisella. Sen minä muistan, että minulla oli pieni kori ja sinne laitettiin karkkia.

Lapsena laskin pulkkamäkeä.

Minä paistoin makkaraa kokossa lapsena. Kokko oli mun kotona Kallisessa. Ja sinne tuli trulleja. Minäkin olin trulli. Vesivärillä maalattin mustaksi posket.

Mää kävin trullina lapsena. Oli vähän huono saalis, kun istuin vaan missä kävin. Ei sitä tienny, että mitä niille annetaan. Istuin vaan kun menin sisälle. Oli vähän huono saalis. Muistan aina.

Mää ajoin pikkupyörällä lujaa Vessissä ennen, tiellä, missä autot menee. Pyörätietä ei ollu Vessissä eikä oo nytkään varmaan.

Käytiin kirkossa pääsiäisenä ja kesäisin käytiin joka pyhä. Sitten ei menty, jos oli sade. Sitten mentiin aina jonnekin kahville ja vasta joskus iltapäivällä oltiin kotona.

Ja lopuksi tuttu loru:

Virvon varvon pääsiästä
vitsa sulle, palkka sulle.

eiku
Virvon varvon tuoreeks terveeks
palkka mulle palkka sullekin

eiku
Virvon varvon tuoreeks terveeks
vitsa sulle palkka mulle!

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE!

Toivoo, Seniorivirtaset



torstai 14. joulukuuta 2017

Joulun kauneimmat muistot lapsuudesta

Se on hyvä kun on ikkunalla jouluvalot. Olen aina tykännyt jouluvaloista. Ne on hienot. Kinkusta tykkään. Aion syödä tänä jouluna kinkkua.

Kävi joulupukki lapsena. Ja mentiin joulukirkkoon. Mentiin joulusaunaan. Sain joululahjoja. Ja koristettiin joulukuusi.

Tykkään hyvästä jouluruuasta ja joulun toivumuksesta. Ja tahdon toivottaa kaikille hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta. Toin meikit tänne, että minut meikataan huomenna juhlia varten. Huomenna on joulujuhla.

Lapsena minä pelkäsin joulupukkia. Se oli isän selän takana. Isä sanoi, että saa olla viimeinen kerta kun pelkää pukkia. Sen jälkeen ei tullut enää pukkia. Ei sille voi mitään. En muista miten vanha olin silloin. Nykyään lahjat jaan siskolla. Menen nytkin jakamaan, kun menen sinne jouluksi.

Sen muistan kun mentiin Lohtajalle sukulaisiin. Oltiin käyty syömässä ja sinne tuli joulupukki. Ja sitten lähdettiin hautuumalle. Siellä juotiin torttukahvit sitten kun hautuumaalta tultiin. Sitten pitää käydä aina katsomassa vanhan kaupungin valot pimiänä. Se on aina jouluna pimeä katu ja se hienon näköinen. Ja sitten siellä on niitä numeroita talojen ikkunoissa. Ne on hienon näköisiä ikkunoissa. Sitten on lyhtyjä pihoilla.

Joulun muistot: Minä muistan kun olin pikkutyttö ja tuli joulu ja menin vaarin selän taakse piiloon kun tuli pukki. Menin pukin syliin ja lauloin. Rupesin ihmetteleen, että missä meidän isä on. Se oli sen parran takana. Sitten otin kaikki ne lahjapaketit ja vein omaan huoneeseen. Otin kaikkien lahjat ja kukaan ei saanut mitään. Pistin oven lukkoon. Suutuin kun minulla meni kolmevuotiaana pukkiusko. Sanottiin, että pukki tulee porolla Korvatunturilta enkä nähnyt koko poroa. Kyllä suututti.

Olin pikkupoikana jouluna kotona ja rupesin odottelemaan sitä pukkia. Sieltä tuli pukki sitten. Luulin, että pukki tulee yksin, mutta sillä olikin muori mukana. Sitten lahjoja jaettiin siinä ja honasin myöhemmin, ettei se ollutkaan oikea pukki vaan kaupan johtaja. Seuraavana päivänä lähdettiin Lohtajalle, olin 3-4 vuotias. Oltiin siellä minun isäni vanhempien tykönä. Sinne tuli niitä rumia miehiä ja kysyin, mitä pukkeja nuo on. Rumia pukkeja, vastattiin. Kylän miehet oli pukeneet rumat puvut ja niitä oli paljon. Ainakin 50 niitä oli. Kun olin lepäämässä ruma pukki tuli minun sängyn viereen kysymään, että mitä poika tietää. Sanoin, että hyvää. Virkosin siitä, kun olin nukkunut ja menin katsomaan niitä  rumia pukkeja. Illalla siinä yksi oli käynyt vaihtamassa tavalliset vaatteet päälle. Kysyin olitko sinä se ruma pukki. Se vastasi, ettei hän tiedä. Kun tultiin kotia oli taas ilmestynyt paketteja meidän oven eteen. Siellä oli minulle ensimmäinen kolmerattainen pyörä. Sellainen mitä oli lapsena.

Aattona käydään hautuumaalla. Nytkin mennään tänä vuonna. Sitten joulukirkkoon mennään jouluhartauteen. Kirkko on aina täynnä. Hartaus alkaa aina kahdelta ja kestää puoli kolmeen. Sitten mennään siskolle, jos minulla vain on avain. Kerran ei ollut avainta. Se oli vähän hankalaa, sain olla ulkona pikkusen. Oli kova pakkanen. Sen jälkeen on ollut aina avain. Sitten syödään jouluruoka. Jouluruuan jälkeen keitetään vielä kakkukahvit. Sitten ei tahdo enää muuta mennä. Jokainen alkaa olla täysi. Viime vuonna oli liukas, se on aina. Voi olla tänä vuonnakin. Se on hankala.

Ennen vanhaan aikuisilla ei ollut niin kiirettä, kuin nyt on kiirettä. Ennen vanhaan nautti itse paremmin joulusta. Tykkään jouluruuista kaikista, jouluna on hyvät ruuat. Ennen vanhaan oli kunnon joulukuusi, ne ei ollut sellaisia muovisia vaan puisia.

Minä muistan lapsuudesta sen joulun, kun meillä oli oikea kuusi ja siinä oikeat kynttilät. Ja siihen pantiin pumpulia ja Suomen lippuja koristeeksi ja kirkkaita nauhoja. Ja sitten minä muistan vielä, kun äiti käski kirjoittaa joulupukille kirjeen ja viedä sen ulos puuhun, että joulupukki sen ottaa siitä aamulla ja vie korvatunturille. Ja sitten tuo niitä lahjoja.

Terveiset SenioriVirtasilta Kälviältä. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2018!








torstai 5. lokakuuta 2017

SenioriVirtasten tarinoita elävästä elämästä

Huomenta lukijat, täällä on SenioriVirtaset Keski-Pohjanmaan kansanopistolta!

Olemme aloittaneet opiskelut ja syksy on pyörähtänyt käyntiin, vaikkakin on ollut huonot säät emmekä ole pystyneet mennä paljon ulos. Pitää pitää vain mieli korkealla sateesta huolimatta.

S: Syksyyn kuuluu sen verran hyvää, että olen aloittanut muuton. Olen muuttanut ihan uuteen asuntoon. Vaikka on ollut raskasta ja paljon tavaraa kannettavana, on mukavaa päästä omaan itsenäiseen elämään. Tänne opistolle on aina kiva tulla. Olen tullut tänne aamuisin aina positiivisella ja iloisella mielellä. En ole koskaan sanonut, ettei huvita tulla. Eilen kun tulin linja-autolla näin siitä linja-auton ikkunasta, kun orava meni tien yli käpy suussa ja se käpy oli isompi kuin orava itse. Miten voi olla, että niin pieni orava vie niin isoa käpyä. Se oli ihme. Vanha sanonta sanoo, että kun orava menee tien yli se ei tiedä hyvää. Näin sanoi aina meidän mummo, joka oli taikauskoinen. Se tiesi.

Syntyi keskustelua mitä on taikausko. Ja ryhmässä tiedettiin paljon taikauskoisia ennusteita. Jos ovikello soi ja siellä ei ole ketään, se tietää hautajaisia. Jos leipäveitsi tippuu lattialle ja terä menee ovelle, se tietää hautajaisia. Jos pikkulusikka tippuu, se tietää pikkuvieraita. Jos isolusikka tippuu, se tietää naisvieraita. Jos veitsi tippuu, tulee miesvieraita. Jos musta kissa menee tien yli, pitää sylkäistä kolme  kertaa. Jos maton reuna kääntyy, ja jos se jää siihen, se tietää häitä. Jos palokärki nakutta seinään, se aina tietää hautajaisia. Jos seinäkello pysähtyy, se tietää hautajaisia.

M: Oikein mukavaa kuuluu. Ollaan laulettu täällä. Täällä on kavereita. Tänään on ruokana makkaraperunoita. Tulee pian joulu. Saa joululahjoja. Pukki käy. Minä tykkään kun käy joulupukki. Jouluna syödään riisipuuroa ja kinkkua.

S: Mulla meni kolmevuotiaana pukkiusko, kun isä oli parran takana.

M. Täällä on mukava olla ja on kavereita paljon. Täällä pystyy maalailemaan. Ollaan maalattu puita. Täällä on mukavat opettajat. Silloin tällöin tehdään retkiä. TaideVirtasissa on kanssa paljon kavereita ja tulee uusia tuttuja. Täällä on ollut hyvää ruokaa. Tänne on joka päivä mukava tulla. Täällä on kaikkia yllättäviä asioita. Ja tehdään radiojuttuja.

Tänään radiojutun tilalta kirjoitetaan blogi.

Ja ajankohtaisia uutisia: Tv:stä kuulin, että Amerikassa on ollut ampustapahtuma ja ihmisiä on kuollut. Joku ampuja ampui suoraan ikkunasta ihmisiä päin. Eilen puhuttiin uutisissa hirmumyrskystä. Trumppi menee sinne alueelle katsomaan, mitä myrsky on tehnyt. Ylimääräistä ruokaa, vanhentunutta ruokaa laitetaan pois. On tullut käsky elintarvikelaboratoriosta , ettei saa myydä  eteenpäin. Ulkomailla kananmunista on löytynyt hyönteismyrkkyä. Munat on laitettu pois kokonaan. Niitä ei voida myydä.

S: Monta sataa kiloa menee ruokaa roskiin. Ulkomailla on ihmisiä joilla ei ole mitään.

I: Siellä ulkomailla on kaikenlaista väkivaltaa. Ne tappelee siellä ja poliisit ottaa niitä kiinni ja kantaa niitä  (Espanjan tapahtumat). Vielä ne puhui uutisissa siitä Turun puukotuksista, mitä on sattunut siellä Turussa. Poliisit on saanu kiinni sen epäillyn. Muuten mulle kuuluu ihan hyvää. Kaikki on hyvin. Täällä opistolla menee kaikki hyvin.

Päivän tarinoita ja runoja:

Turhuuden markkinat
Elämä on turhaa ja turhuutta täynnä. Kun olen sitä mieltä, että tämän elämän voisi viettää toisinkin. Kun ihmiset tulee töistä, ne syö mahan täyteen ja sitten ne istuu tietokoneen ääreen. Ja siinä ne istuu ja sitten ne aukaisee tv:n ja kahtoo sitä. Tämä on turhuuden turha.


Syksy tullut on linnut
laulaa visertää
lapset käy koulua
ja tulee joulu pian
västäräkit räkättää
tulee joululoma
saadaan joululahjoja
ja joulupukki
käy ja lauletaan
joululauluja
ja vihriä ruoho
ja käydään marjassa


Syksy on nyt parasta aikaa ja lehti puusta variseepi. Olipa kerran syksy. Syksyllä ilma oli huono ja aina kylmä ilman aurinkoa. Aurinko paista ei enää. Syksy on iloinen asia ja hauska asia. Puu on kasvanut ja syksy on tulossa. Se on iloinen asia. Joulukin tulee parasta aikaa ja joulupukki tulee aina jouluna.

Hyvää alkusyksyä teille kaikille!
toivoo,
SenioriVirtaset