torstai 25. syyskuuta 2014

varisevat lehdet

Tällä viikolla tuli syksy. Kohta lehdet putoavat maahan ja tulee ruska syksyn aikana. Keltaisia ja punaisia, vihreitä lehtiä. Lumi tuli maahan ja suli nopeasti. Ja vaahteranlehdet tippuu. Vaahteranlehdet ovat kauniita. Lauantaina alkaa hirvenmetsästys.

H.Virtanen: Eilen laitettiin tikkupullaa. Kodassa oli grilli ja tuli. Oli paljon porukkaa.

K. Virtanen: Tiistaina tehtiin salaattia ja kastiketta. Salaattiin laitettiin kurkkua, paprikaa, tomaattia, jäävuorisalaattia, fetajuustoa ja avokadoa. Kastikkeeseen laitettiin maustamatonta jugurttia, sokeria ja suolaa. Ja vielä ruohosipulia. Me suunniteltiin salaatti porukalla yhdessä. Kaupasta haettiin tarvikkeet.

M.Virtanen: Perjantaina on englannin tunti. Viime viikon perjantain musiikin tunneilla tehtiin oma biisi. Huomenna pitäisi olla kappaleen julkistuspäivä.

M.Virtanen: Kuuntelen aika paljon englannin kielistä musiikkia.Laulan sen mukana ja tanssin. Tänään oli ruokana kalakeittoa. Se ei maistunut, söin pelkkää leipää ja jälkiruuaksi jäätelöä.

J.Virtanen: Atk- tunneilla laitoin taustakuvaksi Teemu Pukin kuvan. Teemu Pukki on pelannut jalkapalloa HJK:ssa. 

M.Virtanen: Tykkään tuplapeukuista. Tykkään tehdä päiväjärjestyksen.

V.Virtanen: Minä tykkään koulusta. Tykkään keittää kahvia ja kirjoittaa päiväkirjan. Se on kivaa, kun saa ostaa välipalan ja maksaa rahoilla kaupassa. 


Sen pituinen se.

tiistai 16. syyskuuta 2014

Virtasen aallot

Kolmessa viikossa on sattunut ja tapahtunut.

Meillä on käynyt täällä paljon vieraita sotelta eli Kokkolan Sosiaali- ja Terveysalan Opistolta. Perjantaina kävi yksi ryhmä ja eilen kävi kaksi ryhmää. Oli siellä tuttujakin.

K. Virtanen: Minusta on mukavaa, kun käy vieraita. Olisi mukavaa, jos kävisi vielä lisää vieraita, sotelta tai jostain muualta.

H.Virtanen: Juttelin niiden opiskelijoiden kanssa.

Käytiin Karhukorvenjärvellä. Sieltä löytyi juolukoita, muurahaisia, puolukoita, sieniä, raakoja karpaloita. Halattiin puita. Uimahousuja oli jäänyt uimakoppeihin. Tällaisia havaintoja tehtiin. Ensin ajettiin vähän harhaan, talo tarjosi kyydin. Tie oli möykkäräinen ja kuoppainen. Rynnin kyydissä oli opetteja, joka ajoi rallia ja kaikki hurrasivat.

J. Virtanen: Oli kaunis järvi. Sai kuunnella linnun laulua. Kävelimme metsäpolkua pitkin rantaan.Siellä on penkki, sain istua ja ihailla maisemaa.

Musiikkia on ollut perjantaisin.

H.Virtanen: Hyviä lauluja ja saa soittaa sitä kitaraa ja rumpuja, kaikenlaisia soittimia.

Ideionti lähti rullamaan. Olisi kiva järjestää yhteinen disko tai konsertti. Eurooppaan ei voi mennä, mutta kotimaassa voisi olla. Kokkolassa on oltu, Kaustisella on oltu. Vetelissä ei olla oltu.

Joka päivä ollaan tietysti syöty hyvää ruokaa.
J.Virtanen: Täällä on hyvää ruokaa. Se oli hyvää.
S. Virtanen: On nautittu hyvästä ruuasta. Parempi mieli.
K. Virtanen: Jälkkärit on aivan fantastisia. Ehdotuksena kalapuikkoja ruuaksi, niitä ei ole vielä ollut.


S: Virtanen: Aamuisin on aamupiiri. Puhutaan viikonpäivästä. Mietitään, millainen on aamun fiilis.

M. Virtanen: Pelattiin lentopalloa porukalla. Sitten leikittiin sitä ahvenet- verkossa- leikkiä. Lopuksi oli varjo.

J.Virtanen: Tiistain kotitalous. Haluaisin leipoa synttärikakun täälläkin. H.Virtanen auttaa.

Kautta rantain! Ja metsän huminaa.